Logo

Kokoonpano

Tarja - Laulu

kuva

Oikeastaan Ärsyke perustettiin alunperin synnytyksen jälkeisen masennuksen voittamisen kunniaksi. Itsetunto on ihmiselle tärkeä juttu. Eipä ilman itsensä rakastamista voisi kunnioittaa muita ihmisiä, eikä jaksaisi huolestua tämän maailman epäoikeudenmukaisuuksista eikä välittää ympäristön tuhoutumisesta. Eipä sitä pieni ihminen paljon yksin pysty tekemän, mutta jos pieniä ihmisiä on monta, niin ... Tämähän on vanhaa kaavaa ja kliseistä, mutta sen verran idealisti pitäisi jokaisen olla, että uskoo uskomattomaan ja mahdollistaa mahdottoman. Kyllä aikuinenkin ihminen voi osata ajatella. Tämä kiireinen meno vaan vie monen mennessään ja totuus unohtuu. Punk on kyllä elämäntapa ja asenne. Ei se välttämättä tarvitse irokeesia eikä sitä kiljuakaan. Sitä voi omilla vahvoilla mielipiteillään saada ihmeitä aikaan yllättävissäkin piireissä. Maailmanparannuksestahan on kysymys. Se voi alkaa tosi pienestä: jättää vaikka sen muovipussin ostamatta tai antaa sen 20 senttisen sille onnettomalle siellä torin kulmalla. Kyllä meidän bändin sanotukset on tärkeitä. Niissä on oikein sitä sanomaa!!! Mutta onhan tämä osittain hauskanpitoa. Mukavaa käydä keikoilla (jos vain olis) ja demokin tekastiin, joka oli mielenkiintoista. Toivottavasti joku saa meidän musiikista jotain viboja, sillä sehän se olis tarkotus, että edes jotain ärsytettäs!

Mikko - Basso

kuva

Bändin perustamisesta oli Tarjan kanssa ollut puhetta jo pitkän aikaa, ja sitten tossa 2000 kesällä saatiin aikaseksi sen verran että hommattiin muutkin soittajat. Ehkä perimmäinen syy, miksi bändi perustettiin oli halu tehdä musiikkia ja näyttää noille nuoremmille, että kyllä yli 30 kymppiselläkin vielä on elämä, ei se perhe ole mikään este. Paremminkin se vaan auttaa asiaa. Valse Tristelläkin nuo treenit ja keikat oli sen verran harvassa, että piti saada jotain harrastusta sen lisäksi. Ja onhan aina kiva aloittaa jotain uutta hommaa yrittämään. Parasta koko bändi hommassahan on keikat, joita sen takia kyllä pitäis saada enemmän. Ei mun mielestä ainakaan oo mitään järkee perustaa bändiä ja sitten vaan treenikämpillä soitella. Jos tehdään biisejä, niin kyllä niitä pitää sitten muillekkin esittää, livenäkin, ei pelkkä levyjen teko sinänsä oo kovinkaan hauskaa. Ja kyllä se on mukava kuulla muittenkin kommentteja, oli ne sitten mitä tahansa, positiivisia tai negatiivisia. En pysty muiden puolesta sanomaan, mutta ite oon ainakin vuosien mittaan oppinut kaikista VT arvioista, että jotkut pitää ja jotkut ei, eikä se ole mitään henkilökohtaista. Enhän mä itekkään pidä kaikista bändeistä, mutta voin silti olla bändin tyyppien kaveri. Ehkä nyt on parasta lopettaa tämä juttu, menee aika kauas Ärsykkeestä.

Jussi - kitara

kuva

Mikä?
Ärsykkeessä on tärkeää sanoma. Biisit on rakennettu sanojen päälle joka varmaan kuuluu lopputuloksessakin. Teknisestä taituruudesta ei ole kyse vaan kokonaisuus ratkaisee. Itse nautin juuri tästä rennosta soittamisesta, kun en itsekään ole mikään tekninen virtuoosi. Kehitytty on koko ajan ja kehitys jatkuu. Sen on huomannut että uudet biisit ovat nopeampia ja pitempiä kuin aiemmin. Kai se on sitten sitä musiikillista kehitystä, halutaan vaikeampaa.

Miksi?
Ärsykkeessä tehdään omaa musaa. Lainabiisejä ei juuri harrasteta. Itselle tämä on tärkeää, koska ei juuri huvita soittaa biisejä, jotka joku on jo tehnyt paremmin. Keikkailu on myös tärkeää asia. Ei ole mitään järkeä tehdä musaa ja soitella vain jossain kellarissa. Keikoilla on tietysti kivaa muutenkin. Saa kuulla muita bändejä ja vaihtaa kuulumisia. Musiikki on muutenkin ollut aina tärkeää. Jaksaa paremmin pakertaa tässä maailmassa eteenpäin.

Seve - rummut

Jane - kitara

© Ärsyke 2005