Tarjan raportti Ärsykkeen Venäjän kiertueesta keväällä 2004
(kommentit: assistentti Mikko ja suomen kansan asianajaja Punch)
Venäjä on iso maa. Venäjä on vastakohtien maa. Venäläiset
ovat mukavia. Venäläinen ruoka on hyvää. Suomessa ollaan
ylihygieenisiä. Tollasta tuli mieleen, kun aloin tätä juttua
kirjottaan. Mutta en kadu yhtään, että sinne lähdin, vaikka
monikin kaveri oli suorastaan kauhuissaan lähdöstämme. No, ehkä
seuraava juttu saa heidätkin toisiin ajatuksiin.
14.4.2004
Kohti Venäjää. Tässä vaiheessa mukana olivat; Tarja,
Mikko, Nulkki (korjattu - punch), Jussi, Juha ja Punch. Lempäälästä
lähettiin junalla aikaseen aamulla. Jännitystä ilmassa. Helsingissä
mentiin heti varaamaan paikat venäläisestä bussista. Matka Pietariin
maksoi 8 €/hlö. Se bussi ei ensin lähteny käyntiin, mutta
viimein päästiin matkaan.
Punch: ”Akku loppu. Vittu jos mä en osaisi suomea niin bussi ei lähtisi
mihinkään. Sytytimme bussin moottorin toisella suomalaisella kuorma-autolla,
meidän kuski maksoi 5 euroa. ”
Suomen puolella käytiin vielä parissa kaupassa, josta venäläiset
osteli kaikenlaista. Tullista selvittiin tosi nopeesti ja sitten oltiinkin keskellä
tuntematonta. Katseltiin Venäjäksi dupattua amerikkalaista elokuvaa
ja juotiin teetä, jota tarjoiltiin bussissa. Pysähdyimme kauppaan
ja ostettiin ekat vodkapullot, joka oli virhe, koska Mikko vetäs sen tosi
nopeesti ja oli ihan kauheessa kännissä, kun saavuimme Pietariin.
Kompasteli siellä ja huuteli jotain typerää ruski soldat skeidaa.
Silloin aattelin, että ei olis pitäny lähtee ollenkaan tänne.
No kaikkien sekavien ja jännittävien vaiheiden jälkeen tulimme
Olegin kämpille Ullakolle. Sinne oli tosi pitkät ja pimeät portaat.
Saatiin Mikko siihen sammumaan, niin voitiin vähän henkäistä.
Syötiin ja katseltiin telkkaria, mutta nukkumaan teki mieli, koska oli
aika uupunut olo.
15.4.
Herättin vasta iltapäivällä. Mikko taas oma itsensä.
Vitun finski vodkaturist! Tänään olisi eka keikka illalla. Vietimme
päivän kiertelemällä kaupungilla. Kyllä oli suurta
kaikki! (Mikko: Paitsi Pietari Suuren pää). Oleg kertoili kaikenlaista
rakennuksista ja niihin liittyvästä historiasta. Venäläiset
on tosi väkivaltasia ihmisiä, ainakin olleet. Käytiin sellasessa
anarkistikeskuksessa, jossa oli suomalainen Tuuli. Ostelimme levyjä ja
juttelimme.
Keikkapaikkana oli klubi pommisuojassa, tosi siisti paikka. Jännitti tosi
paljon, kun yleisöäkin oli ihan mukavasti paikalla. (Mikko: Siellä
soitti ennen meitä kolme venäläistä bändiä: Svin’i
V Kosmose (Siat Avaruudessa) Viipurista sekä Ankylym ja Distress Pietarista.
Kahta ekaa oli tullut jo ennen matkaa kotona kuunneltua, mutta varsinkin Ankylymin
akustinen setti ylitti kyllä odotukset. Keikan kruunasi ”Perkele”
biisi, siis ihan oikeasti suomeksi laulettuna. Svinienkin hardcore toimi ihan
mukavasti. Distress soitti nimensä mukaisesti Dis-kamaa, vaikka keikan
kyllä päätti ”Punk’s not dead”. Ei vaan oikein
innostanut Ankylymin jälkeen.)
Mä olin ihan kipsissä, en muistanu sanoja, enkä tajunnu, ettei
niitä kukaan tajua. Loppupuoli keikasta meni jo paremmin. Joku poika huuteli
mulle I love youta, niin sehän piristi kummasti! Mikon päällä
ollut Valse Triste paitakin aiheutti muutaman VT huudon.
Keikasta selvittiin kuitenkin hyvin ja sitten täytyikin kiiruusti lähtee,
kun metro menis kohta kiinni. Siellä sitten Pietarin pimeillä, ei
niin tasaisilla kujilla kiidettiin kunnes tuli stoppi: Astuin kuoppaan, nilkka
sanoi ruts ja olin naamallani tiessä. Nytkö meni jalka poikki ja koko
kiertue vielä edessä! Onneksi se oli vain venähdys, mutta tuskaa
oli loppumatka. Ehdittiin kuitenkin sopivasti vielä Kynikko baarin syömään
hapankaalia ja juomaan votkaa, ja sulkemisajan jälkeen jatkettiin matkaa
Ullakolle parilla pimeällä taksilla. (Punch: Taksi maksoi 70 ruplaa
eli pari euroa) Ullakolla hoideltiin nilkka kaalinlehdillä ja side päälle.
Loppuyö meni sitten syödessä, vodkaa juodessa ja kai sitä
paskaakin tuli jauhettua! (Mikko: Tarja hei, teidän jutut alkoi mennä
niin totaalisen paskan sössötämiseksi että ex-votkaturistikin
kyllästyi ja lähti nukkumaan, ex-votkaturistin huomautus)
16.4.
Seuraavana päivänä ei sitten keikkaa ollutkaan. Vaihdettiin kaalit
jalkaan ja Jussi söi sen vanhan. Lähdettiin katselemaan kaupunkia.
Nettikahvilassakin käytiin lukemassa sähköpostia ja kirjoittelemassa
paskaa P.I.F.-forumille. Puistossa istuskeltiin ja ilman viilettyä lähettiin
Ullakolle ja sama perinteinen meno jatkui, eli syömistä ja votkaa.
(Punch: Pikabaarissa eräät upseerit jotka olivat humalassa, kysyivät
Nilkiltä, mikä hänen arvonsa on? Nilkin olkapäässä
oli niitteja. Mä sanoin majurille, joka kysyi, että ainakin korkeampi
kuin hänellä.)
17.4.
Seuraavana päivänä olikin sitten viimeinen päivä Pietarissa.
Illalla olisi keikka Squat Klizmassa,
(klizma tarkoittaa vesiperäruisketta – p.) joten ajattelin ottaa
varman päälle tällä kertaa: ei vodkaa ennen keikkaa! Punch
meni käymään äidillä ja me mentiin yhden Veronikan
kanssa tutustumaan performanssiesitykseen Pietarin rollikkahalliin. Siellä
meille joku nainen esitteli Pietarin rollikkojen historiaa, osasi englantiakin
jopa. Sitten lapsille tuliaisia ja olikin aika alkaa valua keikkapaikkaa kohti.
Siellä olikin porukkaa jo vastassa. Kävi sitten ilmi, ettei päästäisi
taloon sisälle, kun poliisit olivat nurkan takana. Joku sitten keksi, että
mennään ikkunasta toiselta puolen taloa. Osa oli mennyt jo sisään
ja meidän vuoro seuraavaksi. Silloin miliisit ilmestyivät paikalle.
Kaikki lähtivät juoksemaan ja me tietty perässä. Miliisit
huutelivat ja minä ainakaan uskaltanu enää juosta. Muutkin pysähtyivät.
Siinä sitten selvitettiin asoita, eihän me mitään ymmärretty,
kun Punchkaan ei ollut paikalla. Meiltä ne tivasi, että ollaanko varmasti
suomalaisia. Kyseiset herrat sattuivat olemaan OMON porukkaa. (OMON on erikoispoliisi-
p.)
(Mikko: Jos luetaan kyrilliset kirjamet latinalaisina aakkosina OMOH, siitä
tulee siis toisinpäin HOMO. Ha-ha-ha! Prööö! Prut!) Jostain
syystä ne sitten lopulta lähtivät pois ja viimein päästiin
Squattiin sisälle. Mikko ja Juha kyllä pääsivät näyttämään
passejaan kun lähtivät kauppaan hankkimaan elintärkeitä
tarpeita, mutta ei siinä sen kummempaa.
Squatissa oli backline vähän vähissä: ainoaa vahvaria siinä
korjailivat, mutta kun Jussi pisti siihen kitaran piuhan, niin se poksahti.
Ok - akustinen keikka sitten! Punch esiintyi ensin ja lauleli omia laulujaan
säestäen akustisella kitaralla. Oli vähän sellanen nuotiopiiritunnelma.
Laulujen sanat ei ehkä ihan sitä tasoo! No sitten täysin akustinen
punkkeikka: Jussilla akustinen kitara, Juhalla yksi virveli penkillä ja
kattilankansi yhden pojan kädessä. Mikko yritti saada basson ääntä
kuulumaan ikkunaa hyväksi käyttäen, mutta siirtyi viimein taustakuoroon
Nilkin kanssa! Hauskaa oli! Nyt alko mullakin taas kulkee ja porukka oli ihan
villinä. Palkitsin itseni vodkalla! Onneksi keikka on videolla, kunhan
vaan joskus tulisi tännekkin asti nähtäville.
Eipä olisi malttanut vielä lähteä Pietarista, kun siihen
alko jo vähän kotiutumaan ja Olegiakin jo vähän ikävä!
No Moskovaa kohti kuitenkin suuntasimme junalla makuuvaunussa. Siellä olikin
tosi mukava nukkua, vaikka vähän kuuma pakkasi olemaan, ja Mikko joka
nukkui ikkunan alla valitti vedosta. Ihmiset olivat mukavia. Matka meni nopeasti,
kun nukkui suurimman osan matkaa.
18.4.
Ja meille loisti valot Moskovan… Metrolla ajettiin suoraan Jerry Rubin
klubille, syötiin, jätettiin kamat ja lähdettiin sitten kohti
Punaista toria. Matkalla törmäsimme Juri Gagariniin. Mahtavaa!
Mutta sitten pettymysten pettymys Lenin sedän maja olikin kiinni mennyt
juuri. Ja tämä oli ainoa aika, kun siellä kerettiin käydä.
Eipä voinut mitään. Käytiin sytyttämässä
kirkossa kynttilä hyvälle keikalle illalla. Pojat kyllä epäilivät,
että salama iskee kamoihin ja kuollaan kaikki, mutta toisin kävi…
Illalla keikkapaikka alkoi täyttyä. Meidän kanssa soittivat:
El Piskas, Stabela ja Nogi Vinni-Puha. El Piskasilla oli ongelmaa basson kanssa,
sitä ei oikeastaan koko keikan aikana saatu kuulumaan ollenkaan. Paikassa
ei ollut lainkaan kitara/bassovahvareita, vaan ne laitettiin suoraan PA-kamoihin.
Hieman jäi muistikuva hataraksi tään bändin osalta. Stabela
soitti seuraavana, ja basisti onnistui katkaisemaan kielen heti ekassa biisissä.
Pari piisiä siinä meni kolmella kielellä ennen kuin Mikko ehti
bassoa lainaamaan.
Haastatteluja, videokuvausta, mukavia ihmisiä ja sitten meidän vuoro.
Tosi paljon yleisöä ja Kuuma!!! Mikokin heitti paidan pois, mutta
ei se menoa haitannu. Taisi olla paras Ärsykkeen keikka ikinä! Yleisö
oli tosi hyvin mukana ja mä huutelin kaikkee tosi järkevää
välispiikkeinä. Tuntu, että pitkästä aikaa mä
ELIN! Keikan jälkeen takahuone täynnä ihmisiä ja kauhee
kaaos. Jussi sano, että jotku tytöt oli tulleet koskettaan mua, kun
mä kävelin ohi. Kummallista. Tapasin Moskovalaisia feministejä,
jotka toimitti lehtee, antoivat lahjaksi, mutta en ole vielä sitä
saanu suomennettua.
Seuraava yö vietettiin erillämme. Minä, Mikko ja Jussi mentiin
jonkun yliopistoproffan kotiin. Siellä päästiin ekan ja ainoan
kerran suihkuun koko matkalla! (Punch: Sergey ”Oldschoolkids rec”sta
kysyi minulta kuka se Nilkki on? Mä sanoin että se on ”Joukkueen
poika” Keikan jälkeen hän halusi otttaa Nilkin luokseen ja sanoi:
”ota Joukkueenpojan mukaan” Nilkki ei käynyt suihkussa!!!)
Olipas se virkistävä kokemus. Ruokaa naamaan ja sitten nukkumaan!
Pojat jäi vielä juttelemaan sen proffan kanssa. Se olikin tosi kova
puhumaan ja kuulemma venäjäksi vielä kovempi!
19.4.
Aamulla oli tosi aikainen herätys ja sitten suuntasimme aamuruuhkaisen
Metron kautta juna-asemalle. Kurskia kohti oli tarkoitus lähteä. Onnellisesti
kaikki olivat heränneet ajoissa ja olimme pian junassa matkalla Kurskiin.
Junassa oli leppoisa tunnelma: mummoja, oopperalaulajia, kännisen näköinen
konnari. Tämä juna meni Ukrainaan asti. Vieressämme istui mummo,
joka oli menossa Sevastopoliin. Hän oli kovin huolissaan Nilkin syömisistä
ja komensi meitä antamaan sille ruokaa, että se kasvaisi isoksi mieheksi!
Ihana mummo! (Punch: Mummo sanoi vauvakielellä Syö! Am!! Am!! Syö
!! Am!! Am!!)
Välillä juna pysähtyi pitemmäksi aikaa, jotta pääsi
jaloittelemaan. Kun pääsi ulos, niin ympärillä oli lauma
naisia myymässä hapankaalia, piirakoita, kalaa, suolakurkkuja, juomia
yms. Ja taas syötiin!
Siellä opittiin taas hienoja tositarinoita Venäjästä; esim.
kaikki mikä on hyväksi venäläiselle, on kuolemaksi saksalaisille.
Punch kertoi myös tarinan vasenkätisestä sepästä. (Punch:
Koska me menimme ohi Tulan kaupungin ja se on tämän kaupungin legenda
sepästä joka kengitti kirpun) Taas tuli selväksi, että me
vasurit olemme neroja!
Kurskissa! Nyt oltiin jo eksoottisemmassa paikassa. Harmi, kun ei keretty siellä
kovin kauaa olla.
Keikkapaikalle menttiin hurjaa vauhtia autolla, jossa soi ZZTop ja ikkunassa
killui Wunderbaum.
Paikka oli pieni klubi, jossa oli seinät piirretty täyteen urheilullisia
kuvia. Taas ystävällinen vastaanotto ja kamerat surras. Takahuoneessa
oli ennen ollut parturi, siellä oli vielä peilit seinillä ja
parturintuolit. Leikattiin siinä sitten Punchin somat kikkurat pois. Lämppäribändinä
oli Fiasko, joiden kaikki laulut kerto jostain urheilulajista.
(Vittu ne soittivat vain vartin. Kun mä kysyin miksi vaan 4 biisiä,
ne sanoivat no kaikki jo kuuntelivat meidän biisejä tarpeeksi) Yleisöä
ei ollut kovin paljoa, mutta kun me päästiin lavalle, ne taas innostu.
Hyvä keikka taas.
Keikan jälkeen päästiin Kurskin paikallisteeveen haastatteluun.
Heiluteltiin lopuksi kameralle hyvää huomenta, kun meni kuulemma aamuohjelmaan.
Harmi, kun ei sitä nähty. Suurin osa porukkaa häipyi keikan jälkeen
ja sitten juteltiin ja syötiin ja juotiin vielä hetki mukavien ihmisten
seurassa. Venäjällä yleensäkin keikat alko joskus seitsemän
aikaan ja ennen puolta yötä oli kaikki jo ohi. Tosi hyvä systeemi
mun mielestä.
Sitten taas hurjaa menoa Kurskin kaduilla ja asemalle ostamaan lippuja. Alko
olla aika vähissä, kun oltiin n. 2000 km:n päässä kotoa
ja Jussin piti olla torstaiaamuna töissä. Eli ei jääty yöksi,
vaan suoraan junaan. Siis heti, kun oltiin löydetty Juha aseman kätköistä.
Ei se oikeesti ollut hukassa, mutta hyvin naamioitunut. Miliisit sitten löysi.
Kurskilaiset osti meille liput Pietariin asti ja saatiin vielä rahaakin
ja evästä matkaan. I love Kursk!
(Junan ennen joku pummi tuli myymään omia paskatavaroitaan kymmenellä
ruplalla. Mä ostin pitkän sateenvarjon ja sitten se myi mulle LOMO
valokuvakameran 15 ruplalla. Se on n. 15 senttiä . Nilkki näki sen
ja mietti koko yön.)
Sitten junaan ja syömään sinne vaunujen väliin, kun ihmiset
nukku. Kaviaaria, leipää, sieniä, kalaa ja vodkaa. Juhlat jatkui
aamuun asti! Meikäläinen nukkui sitten Moskovaan asti.
20.4.
Moskovassa kerettin vähän jaloitella ja vetää taas aamiaista.
(Punch: Meidän sairas parka Nilkki sylkäisi vitusti ison rään
kovaäänisesti 2 l pullon.sisään ja se valu inhottavasti
meidän pöydällä. En unohda ikinä sitä. Kaikki
ukrainalaiset, joita oli suurin osa näkivät sen. Ne olivat aina kiinnostuneet
mitä tapahtuu ulkomaalaisten kanssa.
Ja asemalla oli maailman suurin rakätapahtuma, jonka näki n. 60 ihmistä
raiteen alussa. Kaunis Poliisi niisti nenänsä sormella. Hänen
pitkään odotettu tunnettu räkä valui puolimetriä alas,
melkein koski kiskoja ja roikkui siinä ainakin puoli minuuttia!!! Minä
muistan pari nuorta naista jotka söivät omenoita meidän vieressä.
Minä näin heidän silmänsä…)
Pietariin matkattiinkin sitten ykkösluokassa, jossa saimme ruoan samaan
hintaan. Vessatkin olivat tosi prameat, että siihen pytylle kehtas istuakin!
Muuten ihmeen paljon erilaisia tosi typeriä ajatuksia tulee mieleen ja
ideoita toteutuu, kun on paljon aikaa, eikä oikein mitään järkevää
tekemistä!
(Punch: Valokuvakameratarina jatkuu. Nilkki osti sen minulta 10 eurolla ja pyysi
että en sanoo kenellekään tästä kaupasta. Mä lupasin.)
Vihdoin Pietarissa. Siellä ei kauaa keretty vanheta, kun täytyi mennä
etsimään paikat Helsingin bussista. Tässä vaiheessa oli
haikeutta ilmassa, kun Punch jäi vielä Pietariin ja me muut lähdettiin
kotia kohti. Voi sitä eron katkeria kyyneleitä!
(Punch: Omatunto alkoi kolkuttaa ja minä lahjoitin Nilkille sateenvarjon
kaupan päälle.)
Ilman Punchia meidän reissu olisi kyllä ollut aika valju. Sitä
paitsi ei olisi varmaan syöty niin paljon kaikkia herkkuja. Oikea kulinaristi
koko mies!
Samalla Uusi pieru-bussilla lähdettiin sitten Helsinkiin. Tullissa meni
vähän kauemmin kuin tullessa. Jussilta kysyttiin, onko hän liikkeellä
rekalla vai henkilöautolla. Jussi onkin ihan rekkamiehen näköinen!
Nyt jo väsytti aika tavalla, eikä linja-autossa voi nukkua, ainakaan
minä en.
21.4.
Viiden aikaan aamulla oltiin Helsingissä. Kaikki aika hiljasia, mutta tosi
ihana reissu takana! Suosittelen kaikille oikein lämpimästi.
Muutama päivä levättiin ja sitten olikin Venäjän kiertueemme
viimeinen keikka Vuoritalolla, Käpylässä. Jossa oli taas kiva
soittaa ihan omille ihmisille.
