Ärsyke on perustettu vuonna 2000. Alkuperäisjäsenet olivat Tarja Rossi (laulu), Mikko Koivuluoma (basso), Jussi Karvonen (kitara) ja Tuulia Mustonen (rummut). Mikko oli ainoa, jolla oli entuudestaan kokemusta bänditouhuista: Valse Tristen toinen laulaja. Tehtiin sitten omia biisejä ja treenattiin ahkerasti. Tuulia teki sanoituksia aluksi. Sittemmin myös Tarja on tehnyt sanoja ja Mikko myös. Käytiin studiolla vuonna 2001 ja tehtiin demo CD-R. Keikkoja oli jonkun verran, mikä oli kivaa. Hyviä arvioita ja paljon uusia ystäviä! Kauniit poliisit-yhtyeen kanssa tehtiin splittilevy, 7" vuonna 2002. Se sai myös hyvän vastaanoton ja keikkoja oli taas mukavasti. Tällä hetkellä Ärsyke on kokenut uudistuksen: rumpali on vaihtunut.
Hämäläisen Juha aloitti rumpalina elokuussa 2003. Hän on ennen soittanut mm. Tampere ss, Kuolleet kukat, Silmäosasto ja Life´s a riot yhtyeissä. Hän soittaa myös bassoa Kyklooppien sukupuutto bändissä.
Tilanne maaliskuussa 2005:
Bändimme viettänyt hiljaiseloa, Yksi keikka kyllä heitettiin tuossa helmikuussa Vastavirtaklubilla. Rumpalina paikkasi Pekkanen; mm. Kohu -63, Suruaika, Rähäkkä.
Rumpalimme Juha kuoli yllättäen joulukuussa 2004. Suru vienyt voimia kaikilta. Juhan kanssa homma toimi; teki meistä oikean bändin. Sietoraja ylittyy-mcd tehtiin Juhan kanssa huhtikuussa 2004. Samoihin aikoihin olimme kiertämässä Venäjää. Se reissu olikin mieliinpainuva. Siitä löytyy seloste toisaalla sivullamme(eli täällä). Muutenkin teimme enemmän keikkoja. Vielä viime syksynä kävimme nauhottamassa muutaman uuden kappaleen, joita löytyy erilaisilta kokoelmalevyiltä. Esim. Perkeleen punkit kolmoselta.
Juha siunattiin haudan lepoon 12.3.2005. Muistokeikkaa ollaan puuhaamassa muiden Juhan bändikavereiden kanssa.
Mutta elämä jatkuu. Olemme pestanneet uuden rumpalin, jonka kanssa nyt alamme reenata.
Severi Helle on tullut tunnetuksi voi kai sanoa jopa legendaarisesta Akupunktio-yhtyeestä. Näin keski-ikämme laski dramaattisesti, koska Seve on vasta 14 v. Keikalle mennään viimeistään Kuljun kekkereihin 21.5.2005.